Keskiviikkona 14.12. oli koulumme perinteinen Joulupäivällinen. Aamupäivällä nautimme joulupuurosta ja kun muutama oppitunti oli pidetty, oli asuntoloissa siivouksen aika. Joulupäivällinen nautittiin kahdessa eri kattauksessa tilankäytöllisistä syistä. Ensimmäisessä oli seiskoja ja kaseja ja toisessa kaseja ja ysejä. Erityisen kiitoksen ansaistevat keittiöhenkilökunta, sillä Joulupäivällisen ruokalista oli laadittu erittäin maukkaaksi: ruokalistaan sisältyi katajanmarjasilakoita, lämminsavulohta, rosollia, vihersalaattia, juustosalaattia, perunoita, kinkkua ja kalkkunaa, Anna Tapion sinappia, porkkana-, peruna-, lanttu- ja maksalaatikkoa ja jälkiruokana luumurahkaa. Hieman tuhdimmalla iltapalalla oli muun muassa grahamlihapiirakoita.
Jo kolmatta vuotta keittiöhenkilökunta on halunnut palkita heitä itseään sykähdyttäviä tai muuten hyvää huomiota herättäviä henkilöitä. Tänä vuonna kunniamaninnat saivat 9a -luokalta Essi Uosukainen ja Joona Veckman ja 9b -luokalta Anna-Stina Koivuniemi ja Arttu Halmetoja.
