Etusivu

Vieraskirja

Etusivu

Tapahtumat

Tiedotteet

Mediaryhmä

Luokkakuvat

Vieraskirja

Päättäjäiset 4.6.11

Kouluvuotemme päätettiin lauantaina 4. kesäkuuta koulun juhlasalissa. Ysiluokkalaiset olivat perinteen mukaisesti pukeutuneet kansallispukuihin. Juhla aloitettiin ysien saapuessa saliin luokittain. Juhlan alussa kuultiin Anna Tapion säätiön puheenjohtaja, Hannu Saarikankaan, sekä rehtori Elisa Torvisen puheet. Sen jälkeen 8.-luokan draamaryhmä esitti Kari Levolan runon "Toukokuu nyt".
Runon jälkeen yhdeksännen luokan oppilas Hermanni Syväpää puhui kaikkien yhdeksäsluokkalaisen puolesta. Puheessa hän kertoi kolmesta Anna Tapiossa vietetystä vuodesta ja kiitti koulun henkilökuntaa ja oppilaita. Koulun kuoron lauluesityksen jälkeen aloitettiin todistustenjako. Sitä ennen kolme oppilasta luovuttivat kuntiensa standardit koulun rehtorille ja koulussa kymmenen vuotta työskennelleille opettajille luovutettiin kultaiset rintamerkit. Ysiluokkien oppilaat hakivat luokittain todistuksensa luokanvalvojiltaan ja todistustenjaon jälkeen he vielä hyvästelivät kaikki opettajat.