Perhekerho Omppulan kevätretki koulullemme 24.5.

Kangasalla toimiva perhekerho Omppula oli pyytänyt kouluamme järjestämään heille ohjelmaa kevätretkipäivälle, joten tiistaina 24.5. koulumme yhdeksäsluokkalaiset pääsivät kaitsemaan pieniä kerholaisia erilaisten tehtävärastien merkeissä. Päivän aikana pidettyä ohjelmaa ysiluokkalaiset olivat suunnitelleet etukäteen matkailun tunneilla.
Ohjelma alkoi kello kymmenen maissa lasten saapuessa koulullemme. Kerholaiset ja heidän vanhempansa jaettiin ryhmiin, joista jokaista ohjasi yksi ysi. Lapsille jaettiin myös rastipassit, joihin he saivat tarran aina rastin suoritettuaan. Rasteilla ohjelmassa oli kasvomaalausta ja askartelua, talutusratsastusta, vierailu intiaanikodassa, ulkoleikkejä sekä temppurata sisällä. Jokaista rastia piti muutama yhdeksäsluokkalainen.
Isot oppilaat olivat aluksi hieman pelottavia pienten kerholaisten mielestä, mutta nopeasti uskallettin kuitenkin nousta hevosen selkään ja antaa maalata auto poskeen. Erityisesti liikuntarastit olivat lasten suosiossa. Kun lähdön aika viimein koitti puoli yhden aikaan, kaikki vakuuttivat, että heillä oli ollut oikein hauskaa.