Perjantaina 2. ja 3. tunti koulusta käytettiin kiertäen äidinkielen opettajien järjestämää kirjallisuusaiheista rastirataa. Mielikirjapäivänä tunnettuun tapahtumaan osallistui oman koulumme oppilaiden lisäksi myös Luopioisten yläkoulun oppilaita. Myös Luopioisten ala-asteen ja eskarin oppilaita oli tavattavissa eräällä rastilla.
Rasteja kierrettiin oman luokan kanssa, mutta jakautuneena noin neljän hengen ryhmiin. Osalla rasteista ryhmä toimi yhdessä ja muutamassa pisteessä toimittiin yksin. Tehtävinä oli mm. yhdistää opettaja ja tämän nuoruuden lempikirja, jonka välissä oli tehtävää helpottava kuva opettajasta nuorena, tunnistaa kirjoja näytelmien perusteella, sekä yhdistää kirja oikeaan maahan. Eräällä pisteellä luettiin ääneen satuja Luopioisten ala-astelaisille.
Oppilaiden kesken käytiin myös pieni kisa siitä, mikä ryhmä suoriutui parhaiten rastien tehtävistä. Voittajaryhmä oli omaperäisesti nimetty Transformers-Sienet: Emilia Likolahti, Sanna Soinio, Jere Saarikko ja Niklas Nevalainen, kaikki 9.A-luokalta


