Keskiviikko 19.1.
Lähdettiin lentokentälle joskus yhden maissa, vähän ennen kolmea siis siellä. Koneeseen päästiin jotain 16.50 ja ilmassa oltiin myöhemmin. Aluksi koneessa kaikki istu hiljaa paikallaan, mutta kun ruvettiin rentoutumaan niin kyllä me siellä korttia pelattiin ja nukuttiin. Lento kesti 4.5h... Kun saavuimme Lissaboniin siellä oli Alexandra meita vastassa ja sitten bussilla Setubaliin missä perheet olivat vastassa. Siita kaikki lähti omille teilleen väsyneinä.
Torstai 20.1.
Koulu alkoi 8.25 dia esityksellä, joka kesti reilun tunnin, jonka jälkeen lähdimme tutoreidemme kanssa tunneille. Minulla oli ensin piirtämistä ja kiersin Tiian ja Fernandon (Tiian hosti) kanssa koulun alueita. Sitten oli sellainen 3h vapaata ja sitten filosofiaa, olis ollut ehka vähän kivempaa jos olis jotain tajunnut. Sitten liikuntaa. Pelattiin korista, oli kivaa. Sitten siita jokainen omille teilleen, esim minä lähdin kuoroon! Aikamoinen shokki oli, ku siellä oli siis salskeita nuoria miehiä laulamassa (ottakaa oppia suomalaiset). Sitten "kotiin" suihkuun, ruoka ja nukkumaan. Odotetaan mitä huominen tuo tullessaan.
Perjantai 21.1.
Ihan jees päivä oli taas:) Opeteltiin vähän portugalia heti aamusta, mikä saattoi kuulostaa little bit funny XD Syötiin ja käveltiin Setubalin keskustaan Alexsandran, Muukan ja Syrjän kanssa, käytiin kunnantalolla missä kohdattiin Setubalin pormestari, joka oli siis NAINEN. Oli aika hieno tunne ku oli nainen johdossa (sori pojat). Käytiin Sadu nimisella joella, ei kyllä nähty delfiinejä :( Kierrettiin hieman historiallisia paikkoja ja Alexsandra kertoi kaiken mita tiesi (eli kuuntelimme paljon, mutta se oli mukavaa, Alexsandralla on mukava ääni :)) Sitten aika mitä kaikki odottivat, SHOPPAILUA! Saatiin tuhota rahaa yli kaksi tuntia, kaikki nauttivat, paitsi Markus ja Niklas (Markus joutui kantamaan Anun sataa laukkua ja Niklas minun, Sannan, Petran ja monen muun ihmisen laukkuja. Pojat olivat todellisia herrasmiehiä.) Kävely koululle ja kotiin... Nukkumaan menimme myöhään, koska oli erään portugalilaisen tutorin syntymäpäivä ja perinne on, että ystävät laulavat laulun klo 00.00 ja luonnollisesti siellä olimme me muutamat suomalaiset ja lauloimme suomeksi. Kuulosti kuulemma älyttömän hauskalta.
Lauantai 22.1.
Tapasimme toisemme aamulla yhdeksän aikaan opettajien hotellilla, josta lähdimme bussilla kohti Lissabonia! Muutamat ihmiset tulivat perheen autoilla. Menimme erääseen kaupungin osaan, jossa oli tosi hieno kirkko (Jerónimos Moneastery), ja se oli myös todella iso ja saimme olla siellä hyvän tovin katselemassa. Pidimme siita todella. Sitten kävimme Löytöretkeilijöiden muistomerkillä, joka oli myös älyttömän hieno ja suuri (kaikki taitaa täällä olla hienoa ja suurta). Ainoa miinus oli se, että siellä tuuli todella paljon. Kävimme Lissabonin vanhimmassa kahvilassa, Chiadossa, jossa oli todella hyvän makuisia leivoksia, nami nami :) Sitten kävimme "merieläintarhassa", jossa oli paljon kivoja fisuja ja haita.. Sitten kotiin ja kohta olisi tarkoitus lähteä keilaamaan, saa nähdä mitä tästäkin tulee...
Kiitos eräälle tutorille matkakertomuksista ja kuvista.

