Päärakennus on eristetty ja työkoneet metelöivät aamusta iltaan. Anna Tapion koulun suuri remontti on alkanut.

Syysloman jälkeen oppilaat saivat tutkailla päätään raapien uusia lukujärjestyksiään ja pohtia ”mitkä ihmeen Lbg ja Lki?” Nyttemmin se on jo suurimmalle osalle meistä selvinnyt – nämä ja lukuisat muut luokat löytyvät tien toisella puolella olevalta Luopioisten koululta. Vaikka jatkuvaan ravaamiseen oman ja naapurikoulun välillä onkin jo totuttu, ei voi väittää etteikö se olisi tuonut Anna Tapion koulun oppilaiden muutoinkin kiireiseen päiväjärjestykseen lisää vipinää. Oppitunteja on Luopioisten koulun tilojen lisäksi ollut mitä omituisimmissa paikoissa; äidinkieltä kasvihuoneella, matkailua kabinetissa, liikuntaa Honkalassa... Tilapäisjärjestelyihin sopeutuminen on ollut vähintäänkin mielenkiintoista, ehkä jopa hauskaakin vaihtelua.

Ennen loman alkua muunmuassa puhtaanapidon tunnit kuluivat lähes poikkeuksetta muuttamiseen, kun päärakennusta yritettiin epätoivoisesti tyhjentää. Nyt meillä on aivan uusi puhtaanapidon luokka VR-luokkien läheisyydessä ja tunnit ovat palanneet ennalleen, joten siinä mielessä ainakin remontin alkaminen vihdoinkin on helpottanut asioita.

Keskiviikko- ja torstaipäivätkin ovat lyhentyneet hurjalla viidellä minuutilla, kun yhteisiä päivänavauksia on enää ainoastaan tiistaiaamuisin, jolloin koko kööri kokoontuu ruokalaan kuulemaan erilaisten tiedoitusten sanomaa. Tämän 5-10 minuutin tilaisuuden jälkeen kannattaakin varautua odottelemaan hetkinen, sillä kun 260 oppilasta ahtautuu ruokalan eteiseen kilpailemaan siitä kuka saa ensimmäisenä pipon päähän ja kengät jalkaan, alkaa tunnelma olla turhankin tiivis. No, ruhjeitta siitä on kuitenkin tähän mennessä selvitty.

Remontti on vaikuttanut jonkun verran myös illalla tapahtuvaan toimintaan koululla, ja erilaisiin kerhoihin ja harrastuksiin saakin nyt monessa tapauksessa tallustella jälleen kerran Luopioisten koululle. Luokkien vähäisyydestä huolimatta esimerkiksi luokkasiivoukset eivät kuitenkaan ole jääneet pois – ne vähäiset mitä jäljellä on, siivotaan päivittäin. Velvollisuuksistaan kukaan ei siis ole päässyt, ja loppujen lopuksi opiskelukin on jatkunut vanhaan tapaan remontista huolimatta.

Itse ajattelen, että annatapiolaisuus on nyt todella laitettu testiin remontin aikana. Siitä ei oikeastaan tarvitse sanoakaan muuta kuin se, että loistavastihan me olemme pärjänneet. ;)

tekstin kirjoittanut Krista Pyhälä 9C