Urheilupäivä

Viime keskiviikkona 22.9 oli jokavuotinen urheilupäivä. Alunperin urheilupäivän piti olla jo viime viikon keskiviikkona. Silloin sää ei ollut riittävän suotava, joten urheilupäivää päätettiin siirtää.

Päivä alkoi mukavasti kahdella ensimmäisellä oppitunnilla ja ruokailulla, jonka jälkeen oppilaat, jotka osallistuivat urheilukisoihin, lähtivät busseilla Luopioisten urheilukentälle. Tänä vuonna osallistujia oli kaikista Aitoon yläkouluista: Luopioisten yläkoulusta, Aitoon koulutuskeskuk-
sesta ja Anna Tapion koulusta. Lajeina olivat pituushyppy, keihäänheitto, 100m:n juoksu, kuulantyöntö ja kananmunan heitto.
Ensin oli perinteisten lajien vuoro, joidenka jälkeen suoritettiin mitalien jako. Välipalaakin ehdittiin välissä haukata, joka oli pulla ja mukillinen mehua. Viimeisenä oli vuorossa kanamunan heitto, joka oli ylivoimaisesti päivän hauskin laji. Siinä pelattiin pareittain ja ideana oli saada koppi ilman, että muna rikkoutuu. Jokaisen heiton jälkeen matkaa pidennettiin, kananmunia läsähti ja pareja tippui. Lopuksi palattiin bussilla koululle ja mentiin syömään.

Osa oppilaista oli ratsastamassa Henttisten tallilla. Siellä hoideltiin hevosia ja käytiin maastossa sekä kentällä pyörimässä.
Koululle ei hirmuisesti jäänyt ihmisiä, mutta ne jotka jäivät, olivat myös pitäneet hauskaa tanssin kävelyn ja leikkien parissa. Tanssia heille opetti asuntolanvalvoja Benita Vaskelainen ja lajina oli cha cha.