Yöjuoksu 28. 10.

Torstai-iltana 28. päivä lokakuuta, koulun oppilaat lähtivät suunnistamaan, taskulampuilla ja heijastimilla varustettuna, jo hämärtyneeseen ja pimeään Aitooseen. Aikaisemmin yöjuoksussa suunnistettiin heijastimilla merkittyä reittiä, välillä metsässä, välillä maantiellä. Tänä vuonna mausteeksi oli lisätty myös rasteja joilla suoritettiin erilaisia tehtäviä.
Assut lähettivät oppilaat, porrastetusti kello seitsemän ja kahdeksan välillä, matkaan ryhmissä. 4-8:n hengen ryhmissä kaililla piti olla heijastin. Joka ryhmässä piti olla myös vähintään 2 taskulamppua. Ensimmäinen rasti oli urheilukentällä. Siellä Kimmo, Jasoni ja rehtorimme Elisa pitivät frisbeegolfrastia, jolla tarkoitus oli heittää frisbeetä frisbeegolfkoriin.
Toinen rasti oli miltei heti ensimmäisen jälkeen. Siellä Minna ja Markus arvuuttivat oppilaita kuunnelluttamalla heille "Aitoon ääniä". Oppilaiden tuli arvata, mikä ääni oli kyseessä.
Tämän jälkeen vuorossa oli pelästyttämispiste, jossa itse Biitzi kovasti yritti pelästyttää ryhmiä. Sitä seurasi pari tarkastuspistettä.
Melkein lopuksi äidinkielen opettaja Päivi piti ryhmille lyhyen tietokilpailun. Yöjuoksu päättyi lastauslaiturilta tarjoiltuun, tavallisen iltapalan korvaavaan, makkara-sämpylä-mehu-iltapalaan.